Päivän lahjakuva-arvoitus tulee tässä! Mitä ihmettä ne nämä mahtavat olla??? Ja mitä niillä tehdään?
Ja eilen 1.12. Myhäilevä Joulupukki houkutteli Kotilieden mainoksessa joulumakeisilla vuonna 1937. "Hienoja herkullisen sisältöisiä rasioita, koreja, tonttuja, Mikki-hiiriä y.m. hauskoja uutuuksia." Mahtoiko näitä raaskia edes syödä?
No niin. Täällä ollaan! Taas on aika availla Suomen Sukututkimusseuran perinteistä joulukalenteria. Tällä kertaa ihmetellään turhakkeita, härpäkkeitä ja hilavitkuttimia eli menneiden aikojen trendikkäimpiä ellei peräti cooleimpia joululahjoja.
Erikoisia esineitä ja tavaroita ihmetellessä voi pohtia syvällisesti joululahjojen merkitystä tai vain hämmästellä kummia vempaimia, joiden historia on jäänyt lyhyeksi tai kehittynyt suunnilleen sadassa vuodessa eteenpäin... tai sitten ei.
Aloitetaanpa helpohkolla kuvalla. Mitä ihmettä tässä oikein mahdetaan ehdottaa pukinkonttiin?
Oikea vastaus kerrotaan sitten huomenna. Siihen asti saa arvailla, mitä on kuvassa!
Terveisin: Lussi-peikko Korvatunturin päägenealogi
Villi luonto ilmenee 1600-luvun tuomiokirjoissa yleensä erämaina ja suurina metsäalueina, joissa villipedot raatelivat karjaa ja laajat metsäpalot raivosivat päiviä polttaen myös kaukoniittyjen lehmille tärkeän heinän. Hieman toisenlaisen kuvan saa, kun tarkastelee ihmisen muokkaamaa luontoa saman vuosisadan Turussa, jossa hakeuduttiin puutarhoihin ja peltojen laidalle viettämään aikaa ja seurustelemaan.
Sigfriduksen ja Britan kohtauspaikka kaupungin pelloilla.
Kansallisarkisto.
Kaisaniemen edeltäjät
Turun linnan puutarhassa kasvatettiin ruokakasveja, mutta siellä oli myös koristeistutuksia ja viihtyvyyden kannalta tuiki tärkeää anniskelua. Kruunu vuokrasi puutarhan krouvin vuosittain. Esimerkiksi vuonna 1687 puutarhan anniskelusta huolehti vaimo Maria Wallraff, joka vaati asiakirjakirjuri Karl Brochiukselta 12 kuparitaalaria oluesta ja muista ravintolassa kulutetuista tuotteista siltä ajalta, kun Maria hoiti siellä liikettä. Mariaa käytettiin myös häiden järjestelijänä aina Turun kaupunkia myöden.
Ryypiskely kesäyössä saattoi aiheuttaa harmia. Miehuullinen kapteeni Petter Hagen kertoi vuonna 1688 joidenkin humalaisten rikkoneen hänen ikkunansa. Hän sanoi näiden henkilöiden ryypänneen kruununvouti Per Erlandssonin luona linnan puutarhassa. Voudin vaimo Judith Mårtensdotter kertoi, että eräät ylioppilaat olivat ryypänneet hänen luonaan ilta seitsemän ja kahdeksan välille, mutta hän ei tuntenut heitä tai osannut nimetä heitä. Voudin piika Valborg Bertilsdotter kertoi kyllä tunnistavansa ylioppilaat, jos hän saisi nähdä heidät. Myös edesmenneen hovioikeuden presidentti Kurjen puutarhassa harrastettiin vuonna 1669 ryypiskelyä, mutta tappeluun yltyneet miehet selittivät menneensä sinne keilaamaan.
Rakastavaisten puutarha ja pellonpiennar
Ratsumies Jöran Sigfridsson Kara valitti kesällä 1669 vaimonsa Brita Brusiusdotterin langenneen luvattomaan suhteeseen tahollaan avioliitossa olleen ylioppilas Sigfridus Simoniksen kanssa. Sigfridus kertoi kyllä seurustelleensa vaimon kanssa eräänä iltana, kun hän meni Jakob Sillin kanssa ryypiskelemään olutta Bengt Johanssonin ryytitarhaan. He istuivat tarhassa ja Brita haki heille lisää olutta ja istahti itsekin maistelemaan kannusta.
Kun Silli meni puolilta öin tupaan nukkumaan, jäi pariskunta kahden kesken. Sekä talon isäntä, että emäntä kävivät kutsumassa Britaa sisälle, sillä tämän ei ollut soveliasta istua siellä keskellä yötä kahden kesken ylioppilaan kanssa. Brita jäi Sigfriduksen seuraan, ja myöhemmin yöllä naapuritalon paloviinaa polttamassa olleet naiset kiipesivät katolle tutkimaan pihan tapahtumia. He yllättivät pariskunnan syleilemässä, suutelemassa ja kuhertelemassa porttikongissa.
Naiset myös näkivät pariskunnan poistuvan kadulle hieman toistensa perään. Kun heidät ilmiannettiin, lähti miesjoukkio heidän peräänsä ja löysi heidät kaupunginaidan sisäpuolella olleen pellon laidalta ruohikosta. Sigfriduksen kalotti ja Britan palttinahattu ja kaulaliina otettiin pantiksi luvattomasta kohtaamisesta, jotta niillä voitiin todistaa oikeudessa heidän kohtaamisensa.
Sigfridus ja Brita selittivät, että he olivat menneet aamuhämärissä pellolle toistensa tietämättä. Sigfridus sanoi menneensä sinne viiluuttelemaan ja nukahtaneensa heinikkoon. Britan askeleet olivat vieneet salan pellon laidalle ja huomattuaan nukkuvan Sigfriduksen hän oli istahtanut tämän vierelle. Samassa olivatkin jo jäljittäjät rynnänneet paikalle. Oikeuskaan ei uskonut parin viattomuuden vakuutteluja, vaan he molemmat saivat käydä kuolemaan kaksinkertaisesta huoruudesta.
Veli Pekka Toropainen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 6/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.
2000-luvun alkuvuosina sukututkimuskenttä alkoi toden teolla käyttää sähköisiä medioita tiedon hankintaan ja tiedon välitykseen. Arkistoissa istuskelu alkoi korvautua tietokantojen selailulla kotikoneella. Samalla tarve ja mahdollisuus sähköiseen, julkiseen keskusteluun kasvoi räjähdysmäisesti.
Työuran loppupuolella alkoivat ajatukset jälleen palailla oman sukuni historiaan, ja hieman arkistotietoja myös hain lainaamalla kirkonkirjojen mikrofilmejä Turun maakunta-arkistoon luettavaksi. Kuitenkin vasta eläkkeelle vuonna 2014 jäätyäni päätin panostaa tosissani sukututkimukseen. Kävin kahteen kertaan sukututkimuksen jatkokursseja Auralan opistossa ja sain hankittua jonkinasteisen vanhojen käsialojen lukutaidon. Kadutti todella moneen kertaan, etten yliopisto-opiskelun aikana ollut käynyt silloin opetusohjelmaan kuuluneita käsialakursseja. Tuolloin olin kuitenkin päätellyt, etten niitä taitoja tulisi koskaan tarvitsemaan, ja olin tietysti täysin väärässä.
Enoch Eriksson hankki sepän kisällin koulutuksen Turussa, kunnes muutti vuonna 1877 Suomen toiselle laidalle Viipuriin uusien työmahdollisuuksien perässä. Metallimiehen työt eivät pidemmän päälle kiinnostaneet, vaan hän ja hiljan vihitty puolisonsa, Liperistä Pohjois-Karjalasta Viipuriin tullut Kristiina Tanskanen hankkivat maatilan Antrean Paakkarilasta. Näin Enoch Eriksson tavallaan palasi juurilleen, viljelemään maata. Tämä teos kertoo Enoch Erikssonin elämänmuutoksista ja siitä millaiseen sukupolvien ketjuun hän ja hänen perheensä ovat kuuluneet.
Kun tämä kirja oli valmis, jatkoin tarkemmin isäni suvun tutkimusta Karjalan kannaksella. Isäni Toivo syntyi Räisälässä, mutta suvun juuret löytyivät varsinkin Antrean ja Jääsken Hannilan kylästä. Hannila kuului ensin Jääskeen, sitten Antreaan. Kun vuonna 1721 Isovihan jälkeen valtionraja vedettiin keskelle Jääskeä, muodostettiin Antrean pitäjä, joka josta tuli osa keisarillista Venäjää. Suomen Sodan 1808–1809 jälkeen Antrea siirtyi Suomen suuriruhtinaskunnan yhteyteen.
Kokosin aineiston sukututkimukseen lähinnä kirkollisen ja maallisen hallinnon arkistoista. Harmittavasti toisen maailmansodan aikana osa arkistoista oli tuhoutunut Neuvostoliiton toimeenpanemissa pommituksissa tai sitten niitä saatetaan nykyisin löytää jostain Venäjän arkistoista. Kuitenkin aineistoa lopulta löytyi melko monipuolisesti ja lisäksi eräät sukulaiset olivat merkinneet muistiin tietojaan sekä omista että laajemmin suvun asioista.
Yhteistä kahdelle edellä mainitulle kirjalle, siis Piikkiön haaraa ja Hannilan haaraa koskeville kirjoille on se, että ne kertovat 1600–1700-luvulta alkaen isäni suvun historiaa, molempien kirjojen perusnäkökulma on talon historiassa. Mielestäni tämä oli hyvä valinta, koska silloin aiheen käsittelyä oli mahdollista rajata sopivalla tavalla, eikä mainituksi tulevien nimien ja henkilöiden määrä päässyt paisumaan kovin suureksi. Kätevä apukeino tietojen hallintaan on ollut Sukujutut- tietokoneohjelma, joka tosin on niin monipuolinen, etten edes ole käyttänyt kaikkia siitä löytyviä hienoja ominaisuuksia.
Näiden sukukirjojen lisäksi olen saanut toteutettua pitkäaikaisen hankeen, jossa yhdistetään historiantutkimusta ja nykyaikaista geneettistä sukututkimusta. Tämän kirjan olen tehnyt yhdessä Pekka Haikkalan kanssa, nimeltään John Mortonin juuret ovat Suomessa. Historiaa ja DNA-tutkimusta (2021). Kirja liittyy siihen, että Delawarejoen varrelle Pohjois-Amerikkaan perustettiin vuonna 1638 Uuden Ruotsin siirtokunta, minne muutti Ruotsista ja Suomesta 1630-1650-luvulla satoja uudisasukkaita. Suurin osa muuttajista oli nk. metsäsuomalaisia eli kaskenkaatajia Keski-Ruotsista. Nämä kuuluivat niihin tuhansiin suomalaisiin, jotka 1500–1600-luvulla muuttivat Ruotsin kuninkaan kutsusta Keski-Ruotsin suurille metsäalueille raivaamaan uusia viljelysalueita. Heidän joukossaan oli Mårten Mårtensson (suomalaisittain Martti Marttinen) vanhempi, jonka pojanpojanpojasta John Mortonista (1725–1777) tuli merkittävä poliitikko Pennsylvaniaan. Tämä teos kertoo suomalaistaustaisen, vuonna 1776 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajaksi päätyneen John Mortonin (1725–1777) sukujuurista.
John Mortonin taustasta on kiistelty paljon, koska riittävää asiakirja-aineistoa ei ole löytynyt. Oliko hänen isoisoisänsä Mårten Mårtensson suomalainen vai ruotsalainen, entä missä hän syntyi? Teoksessa kootaan yhteen tiedot Mortonin syntyperästä ja sovelletaan uusimpia geneettisen sukututkimuksen (DNA-tutkimuksen) piirissä kehitettyjä menetelmiä. Loppupäätelmänä on, että DNA-tutkimuksen perusteella John Mortonin sukujuuret todellakin ovat vahvasti Suomessa. Hänen juurensa johtavat Etelä-Savoon. Suomalaisen Marttisten suvun useista haaroista Mortonia lähimpänä ovat Kangasniemen Salmenkylän Marttiset. Syvemmät taustat ovat Etelä-Karjalassa ja Karjalan kannaksella, joten Mortonia voidaan sanoa juuriltaan karjalaiseksi. Joka tapauksessa jälkeläistestien perusteella John Morton edustaa itäsuomalaisille miehille tyypillistä N-haploryhmää.
Sukututkimukselleni ei loppua näy. Edellä olevia aiheita on mahdollistaa laajentaa ja tarkentaa aineistojen osalta, mutta myös seuraamalla pidemmälle sukuhaaroja ja eri sukupolvissa muodostuneiden uusien perheiden jälkeläisiä. Näitä tehtäviä ennen minua kuitenkin odottaa äitini Martta Kostiaisen (os. Kaijanen) sukujuurien selvitystyö, jota olen melko paljon jo tehnytkin. Hänen juurensa olivat Karjalan kannaksen Kuolemajärvellä ja sen lähipitäjissä. Jollei tämäkään vielä riitä, odottavat vuoroaan pidemmälle menevät tutkimukset myös puolisoni juurista, joita on esimerkiksi Kaarinassa, Paraisilla, Sauvossa, Somerolla ja Tornionjokilaaksossa.
Tekstissä mainittuja kirjoja voi ostaa Sukututkijan verkkokaupan kautta.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 8/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.