Suomen Sukututkimusseuran blogi

Leikkihevoset 1800-luvulta. Kansallismuseo.

Asiakirjoihin on jäänyt erityisen vähän mainintoja lasten leikeistä 1600-luvulla. Leikkiminen mainitaan vain silloin, kun sen seurauksena jouduttiin oikeuden eteen. Ja nämäkin kerrat ovat äärimmäisen harvinaisia. Jopa lasten opiskelusta on enemmän tietoja. Tässä esittämäni tapaukset ovat lähes ainoita, jotka olen löytänyt runsaan 70 vuoden ajalta vuosilta 1623-1696 Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjoista. Esimerkiksi Åbo Akademin tontin arkeologisten kaivausten löydöt antavat kuitenkin ymmärtää, että lasten leikkeihin panostettiin. Löytöihin kuuluu nimittäin nukkeja, jousipyssyjä, leikkimiekkoja, suristimia, luistimia, savieläimiä jne.

Professori Erik Justander kertoi tammikuussa 1667, että Maria Larsdotter Pärlestickerskan poika Johan meni eräänä sunnuntaina ruotsalaisen saarnan aikana leikkimään professorin lasten kanssa tämän lastenkamariin. Siellä Johan löi rykmentinkirjuri Anders Larssonin pojan nenän ja suun verille. Professorin rouva Maria Hartman meni huomauttamaan asiasta Marialle ja pyysi tätä rankaisemaan poikaansa, sekä kieltämään tätä tekemästä enää niin. Maria äityi tästä ajamaan professorin rouvaa takaa ja haukkui tätä kunnialle käyvillä sanoilla.

Heinäkuussa 1680 kerrottiin, että Hans Olofssonin lesken Margareta Gustafsdotterin poika Johan Hansson löydettiin kuolleena jokirannasta talojen väliseltä kujalta. Äiti kertoi, ettei hän ollut nähnyt poikaansa Johan Hanssonia sitten edellisen lauantain, kun tämä lähti ulos. Poika löydettiin seuraavana tiistaina puolen päivän aikaan. Äiti ei tiennyt poikansa liikkeistä muuta kuin sen, että tämä oli edellisenä lauantai-iltapäivänä uimassa Vartiovuoren lammella toisen pojan Johan Erikssonin kanssa. Johan, joka oli kymmenvuotias, kertoi kyllä olleensa uimassa apteekkarin pojan kanssa, mutta lesken poikaa hän ei ollut nähnyt. Saman ikäinen Petter Pistolmakaren poika Erland Pettersson kertoi kirjanpainaja Petter Hansoniuksen tyttären Karin Hansonian kertoneen hänelle, että Johan Eriksson aikoi sunnuntaiaamuna kello seitsemän uimaan Vartiovuorelle, mutta Karin kielsi häntä sanoen, että eräs poika hukkui sinne. Johan vastasi, ettei se estänyt häntä menemästä sinne. Johan Hansson ei kuitenkaan ollut Vartiovuorella hukkunut poika.

Porvari Jöran Post valitti helmikuussa1694, että porvari Johan Peltare rikkoi edellisenä päivänä tullikirjuri Johan Postin pienen pojan Johanin kelkan kadulla, jossa tämä oli laskemassa mäkeä, kuten lasten oli tapana laskiaisen aikaan. Peltare myönsi rikkoneensa kelkan, sillä hän oli kieltänyt muutamaan kertaan poikia laskemasta, sillä katu tuli siitä niin liukkaaksi, ettei väki voinut kulkea sitä. Oikeus totesi, että koska poika ei aiheuttanut mitään vahinkoa, tuli kelkka korvata.

Porvari Jakob Rajalaisen vaimo Valborg Jakobsdotter kertoi Nils Kimalaisen pojan Gabrielin, Lars Kulhon pojan Johanin, Jöran Hurulan pojan ja Simon Skräddaren lesken pojan Simonin leikkineen hänen poikiensa Jakobin ja Gabrielin kanssa helluntaina 11. toukokuuta 1695 Valborgin tuvan takana. Kimalaisen poika otti suuren kiven ja pudotti sen kellarin luukusta, jolloin se osui alla olleeseen oluenpanokattilaan. Välttääkseen vastuuta muut pojat ottivat Kimalaisen pojan hatun merkiksi siitä, että hän vahingoitti pannua.

Asessori Nicolaus Alanus valitti, että piika Maria Mattsdotter tuli hänen taloonsa jouluaattona 1695, ja talosta katosi hopealusikka. Maria kertoi, että kun hän oli lähdössä pois, leikki asessorin pieni poika muiden poikien kanssa talon portilla. Pojalla oli kädessään hopealusikka, jonka hän laski portin puulle. Maria otti sitten lusikan siitä.

Veli Pekka Toropainen

Jumalan valtaistuin. Taiteilija Vasili Koren. Venäläinen Raamattu vuodelta 1696. Kuva: Wikipedia Commons.

Turussa oleskeli jatkuvasti venäläisiä kauppamiehiä jo 1600-luvun alkupuolella. Heidän määränsä kasvoi erityisesti vuoden 1713 jälkeen, jolloin venäläinen sotaväki valloitti kaupungin. Kun Uudenkaupungin rauha solmittiin vuonna 1721, marssivat vieraan vallan sotajoukot maasta pois, mutta venäläiset kauppiaat eivät. He jäivät Turkuun aina 1730-luvulle saakka. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen heitä mainitaan enää harvoin.

Venäläisten kauppiaiden tavasta käydä Turussa jo 1600-luvun alkupuolella kertoo jotakin se, että porvari Sigfrid Kara määrättiin vuoden 1638 kaupanjaotuksen yhteydessä yhdeksi kaupungin kestikievariksi. Hänen velvollisuutenaan oli majoittaa erityisesti venäjältä tulevat kauppiaat. Kaupanjaotuksessa hänen ammattinimikkeekseen merkittiin "ryssän kestikievari".

Useilla venäläisillä kauppiailla oli kaupungissa aitta, johon he varastoivat tavaroita, joita eivät kuljettaneet mukanaan palatessaan takaisin kotiinsa kauppamatkan jälkeen. Samat kauppiaat kävivät siis vakituisesti Turussa. Kulttuurierot eivät olleet turkulaisille vieraita, vaan ne herättivät kiinnostusta. Esimerkiksi kuparisepän vaimo Anna Ingemarsdotter jäi saippuaa ostaessaan ryssän aittaan ihmettelemään ja ihailemaan venäläistä Raamattua. Tuli siinä nautittua vähän väkijuomaakin kaupan vahvistajaisiksi.

Idästä tulleille kauppiaiden myyntituotteille määriteltiin tarkoin rajat. Heidän myyntinsä keskittyi pääasiassa hunajaan, saippuaan sekä ns. ryssänhanskoihin ja ryssänsaappaisiin. Saattoivatpa he myydä karkeaa ryssänkangastakin. He puolestaan ostivat turkulaisilta kaikkea sitä, mitä näillä oli myydä heille. 1720-luvulta lähtien venäläisiä kauppiaita alettiin kutsua asiakirjoissa marketanteiksi.

Kaupankäynnistä on kaupungin lähteisiin jäänyt satoja oikeusjuttuja. Esimerkiksi kaksi Tihvinän porvaria Simon Michitin ja Ivan Wasilievitch olivat majoittuneet vuonna 1643 Karan taloon. He olivat tuoneet kahdeksan kuormaa jäisiä kauppatavaroitaan Turun saaristosta. Kun heidän tulkkinsa David meni juottamaan heidän hevosiaan Kroopille, oli luutnantti Johan Spåra huutanut hänelle: "Ryssänkoirat, kelmit, ostakaa vaan kaikki parhaat hevoset, älkääkä jättäkö muille mitään!" Upseerina Spåra tiesi, että myös oma armeija oli kipeästi hevosten tarpeessa.

Vuodesta 1713 tilanne vakiintui niin, että ruotsalaisen pormestarin rinnalle valittiin myös venäläinen pormestari. Tässä virassa toimi kauppias Ivan Savinov Ponomaroff. Venäläiset kauppiaat asettuivat sotavuosina kaupunkiin vakituisesti, ja tästä aiheutui monenmoisia ongelmia rauhan tulon jälkeen. Esimerkiksi Ivan Trofimoff oli pystyttänyt aittansa laamanni Lagerflychtin tontille, mutta tämän leski antoi purkaa sen. Samalla Ivanin kauppatavarat hanskat, saappaat, myssyt ja muu tavara oli otettu häneltä pois.

Kauppiaiden mukana Turkuun saapui myös muuta väkeä. Omituinen kohtalo oli varas Sofia Henriksdotterilla, joka kertoi oikeudessa vuonna 1689 erään Narvassa asuneen venäläisen kauppiaan myyneen hänet kymmenellä ruplalla Venäjälle eräälle pajarille, joka antoi kastaa hänet ortodoksiseen uskoon 17-vuotiaana. Pappi Oleksi upotti hänet kokonaan paljuun ja luki hänelle jotakin, mitä hän ei ymmärtänyt. Hänelle annettiin risti ja ehtoollisensa hän sai siten, että pajari puhalsi savua hänen nenäänsä. Pajari lahjoitti hänet vävylleen, joka oli eversti Novgorodissa. Tältä hän tuli lopulta palvelukseen Novgorodiin venäläiselle kauppiaalle Anders Simonowitzille, joka oli Turussa oleskelleen venäläisen kauppiaan Michel Anderssonin isä. Tämä Michel toi hänet Turkuun edellisenä syksynä yhdessä renkiensä Ivanin ja Jakobin kanssa.

Veli Pekka Toropainen