8.12.2019 7:00
Ilmeisesti Maunun valinta piispaksi omasta porukasta koettiin onnistuneeksi. Ainakin kaniikki Laurentiuksen mielestä, sillä Maunun kuoltua hän valitsi seuraavaksi piispaksi tuomiokapitulin kaniikeista Ahvenanmaalla syntyneen Ragvalduksen. (Oliko valitsijana 1291 ja toukokuussa 1309 yksi ja sama kaniikki Laurentius? Valittiinko hänet valitsijamieheksi, jotta ei pääsisi piispaksi?)

Valinnan jälkeen Ragvaldus lähti tapaamaan Uppsalan arkkipiispaa, jonka vahvistettua vaalin Ragvaldus sai piispanvihkimyksen Tukholman Suurkirkossa.

Sitten alkoi arkinen työ. Länsi-Suomessakin seurakuntaverkko oli vielä harva. Vuonna 1311 Ragvaldus antoi anekirjeen, jotta Ulvilaan saataisiin kirkko. Juustenin mukaan "Tämän Ragvaldin aikana rakennettiin Herran vuonna 1317 Kuusiston linna".

Itärajalla oli edelleen levotonta. Vuonna 1314 taisteltiin Käkisalmessa. Vuonna 1316 kuningas Birger antoi turvakirjan Karjalan naisille. Vuonna 1318 novgorodilaiset tulivat Turkuun asti. Siellä he ryöstivät ja polttivat tuomiokirkon ja hävittivät myös rakennukset Kuusistosta.

Juri Danilovitš
Wikimedia
Marraskuussa 1320 Ragvaldus sinetöi asiakirjan Tukholmassa ja tämän jälkeen hänestä ei ole elonmerkkejä. Paavali Juustenin kronikan mukaan "Herra Ragvald kuoli Herran vuonna 1321. Seuraavana vuonna suuriruhtinas Jurin johtama suuri venäläissotajoukko piiritti Viipurin linnaa."

Vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaren rauha. Uudeksi Turun piispaksi oli kaksi vuotta aiemmin valittu ruotsalainen Benedictus, jolla ei ole mitään tunnettua yhteyttä Suomeen. Valinnan aikaan hän oli Uppsalan tuomiokapitulin kaniikki.

Uuden rajan tuntumaan Karjalaan, Savoon ja Pohjanmaalle perustettiin uusia seurakuntia kuten Jääski ja Äyräpää, Savilahti ja Salo. Benedictuksen tiedetään tehneen tarkastusmatkoja eri puolille hiippakuntaansa.Juusten lukee Benedictuksen ansioksi tuomiokapitulin laajennuksen kahdella kaniikilla.

Benedictus on ensimmäinen piispa, jonka kuolema tunnetaan päivälleen: 24.10.1338.

Lähteet:
Paavali Juusten: Suomen piispainkronikka. Suomennos ja selitykset Simo Heininen. SKST 476. 1988
Ari-Pekka Palola: Ragvaldus. Kansallisbiografia
Ari-Pekka Palola: Benedictus. Kansallisbiografia
Wikipedia: Ragvald II, Pentti Gregoriuksenpoika
7.12.2019 7:00
1) Alan vähitellen päästä sinuiksi Finnan kanssa, mutta 23.11. twiittasin "Lehdistöhistoriaa Finnassa: Tuusulan taidemuseon Pekka Halosen maalaus, jossa on punervaa lehdistöä. Tietueessa ei ole sanaa historia ollenkaan. Kuinkahan moni 7893 hakutuloksesta on yhtä epärelevantti?"

Sitten hämäännyin siitä, että vapaasanahakuni tuloslistan pituus vaihteli ees-taas: ensiksi 7938 tulosta, sitten 7893 ja 7669... 8041, 8000 ja 7966. Siis muutaman minuutin välein samana aamupäivänä. Finnalaiset vastasivat: "Haemme eri tietokannoista tietoa koko ajan Finnan indeksiin, joten muutoksiakin tapahtuu jatkuvasti. Yhdistämme myös eri tietokannoista löytyneet toisiaan vastaavat hakutulokset yhdeksi hakutulokseksi, ja tämä voi myös vaikuttaa huomattavasti tulosten määrään."

Alma Söderhjelm
Tuulispään 48/1911 kannessa
Tee siinä sitten järjestelmällistä ja kattavaa kirjallisuushakua.

2) Mutta haut toivat kyllä esiin asiallisiakin osumia lehdistöhistoriasta ja herättivät myös kysymyksiä sen määritelmästä. (Johon liittyen olen juuri viimeistelemässä esseetä, mutta ne jaaritukset eivät kuulu tänne.)

Alma Söderhjelmin vuonna 1900 hyväksytty väitöskirja Le régime de la presse pendant la révolution française : Tome 1 oli saanut joltain kirjastolta asiasanat lehdistö sekä historia ja ilmaantui täten lehdistöhistoriahaun tuloksiin. Vilaisun ja Marja Engmanin Söderhjelm-tutkimuksen perusteella kyseessä pitäisi olla (ajalleen) ihan asiallista lehdistön (tai ainakin sensuurin) historian tutkimusta, mutta sitä ei mainita missään lukemassani suomalaisessa lehdistöhistoriakatsauksessa. Sillä ennen varsinaista viestinnän tutkimusta? Sillä koskee ulkomaata? Sillä vieras kieli? Sillä Söderhjelm?

3) Luokittelu on hankalaa. Sen sain huomata taas kerran, kun kokeilin Finnan Suosikit-toiminnallisuutta Suomen 1800-luvun lehdistöstä tehtyjen gradujen keräämiseen.

Vähintäänkin selvisi, että Suosikit-toiminnallisuus on hyvä. Mutta jos on useampi kirjastokortti, yliopiston verkkotunnus ja vielä Finna-tunnuskin, kannattaa miettiä muutama minuutti, minkä alle listoja alkaa keräämään. Esimerkiksi nyt vuoden vaihteessa monen yliopiston kirjaston asiakkaat menettävät listansa järjestelmävaihtojen yhteydessä.

Mutta siis ne gradut, joiden otsikko viittasi joko sanomalehden toimintaan tai sisältöön. Jäi nimittäin vaivaamaan taannoisesta mikrofilmausajoitushutkimuksesta gradujen kokonaismäärä ja ajallinen kehitys. Hutkimus tämäkin, sillä Finnassa ei kaikkia töitä ole ja kaikkiin eivät hakusanoihini tarttuneet. Pois on jäänyt ainakin ne, joissa tosiasiallisesti sanomalehdet ovat pääainesta, mutta tätä ei tuoda esille.
Histogrammia paremmin visualisointina toimi mielestäni kumulointi, joka lähtee käyntiin 1950-luvun alussa, kuten jo aiempi huitaisu indikoi. Yllättävää on se, että kertymä on tämän jälkeen hyvin tasaista. 1990-luvulla oli monta tyhjää vuotta peräkkäin, mutta sekään ei tuosta varsinaisesti erotu. Villi veikkaus on, että 2000-luvun opinnäytteissä sanomalehtien käyttö on usein jätetty otsikosta pois. Eikä sitä varsinaista syytä sinne olekaan ängetä.

4) Tosin jos ei ole ängetty, niin sitä voi käydä niin, että ihminen selittää julkisesti, että "kukaan" ei ole käyttänyt 1700-luvun sanomalehtiä. Ja sitten Finnan syövereistä pulpahtaa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon luovutettu aineisto "Ruotsin Itä-Intian kauppakomppania sanomalehdistössä 1731-1807", joka liittyy graduun (Ruotsalainen, Esa: Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian entiteetit 1731–1799), jonka kyllä oli haravoinnissa nähnyt.

Niin ja samainen ihminen linkitteli juhlapostaukseensa ikivanhoja London Gazetten uutisia suuresta Pohjan sodasta ja sitten muutama päivä myöhemmin löysi Jouko Hartikaisen tuoren gradun News reporting in the service of the Crown or for the readers? The London Gazette's content and reporting about the Great Northern War 1709-1717. Haa, sen alaviitteessä todetaan "A detailed note that deserves attention is the use of dates in the papers." Juu, sen huomasin kevytkoonnissakin, ensin reippaasti erehdyttyäni.
6.12.2019 7:00
Jo perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivän kunniaksi itsenäisyyden ajasta (enimmäkseen) viimeisen vuoden aikana valmistuneita opinnäytteitä. Kuvituksena stillejä KAVI:n Elävä muisti -sivuston filmeistä. (KAVI:sta puheen ollen, ilmoittivat pari päivää sitten, että omistamansa "pitkät elokuvat ovat avautuneet verkkoon vapaasti katseltaviksi. Satojen elokuvien aarreaitta löytyy KAVIn ELONET-tietokannasta, joka uudistuksensa yhteydessä liittyi osaksi Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen Finna-verkkopalvelua.")

Finlandia. Metsän satu (1922)
Leikkiviä lapsia (1936)
Sodassa
Sodan jälkeen
Linja-auto - maanteiden kiitäjä (1950)
Espoo (1971)
Muistaminen, kulttuuriperintö
5.12.2019 6:37
Eilen sain aikaiseksi osallistua Muinaismuistoseuran tilaisuuteen, jossa Anna Rauhala puhui otsikolla Merkityksellinen neulonnan taito. Olin viimeksi kuullut Rauhalan esityksen pari vuotta sitten ja joko paljon oli unohtunut tai selvinnyt sittemmin. Nyt tutkimuksensa Neulonnan taito on tullut valmiiksi ja tarkastetaan väitöstilaisuudessa juuri ennen joulua.


Mielestäni en ollut koskaan ajatellutkaan sitä, mitä materiaalia neulepuikot "ennen vanhaan" olivat ja mistä ne ilmaantuivat. Moisia sileitä ja suoria tikkujahan ei ole missään poimittavaksi, joten neulonnan alku 200-300-lukujen Arabian niemimaalla yhdistyykin metallinkäsittelytaitoon. Puikkoja tehtiin sittemmin puustakin, ainakin täällä Suomessa. Koivusta syntyi parhaimmat ja katajasta kevyimmät. Ostopuikot yleistyivät 1900-luvun alussa, jolloin puikkoina saatettiin käyttää myös polkupyörien pinnoja ja sateenvarjojen osia.

Kun ole itse murrosikäisenä erikoistunut mahdollisimman paksuilla puikoilla neulomiseen, näyttävät vanhat ohuella langalla tehdyt tolkuttoman työläiltä. Rauhala totesikin kokeneensa museoneuleen rekonstruktion neulomisen rasittavaksi.

Rasittavalta on minusta aina näyttänyt englantilainen tapa neuloa. Kuten Rauhala oli jo aiemmin kertonut ja minä olin autuaasti unohtanut, tämä lankaa nosteleva ja kiertävä tyyli on se vanhempi, josta Suomessa vierotti pois kansakoulu 1900-luvun alusta alkaen. Rauhala ei ollut onnistunut löytämään syytä muutokselle, mutta epäili sen liittyneen Saksan mallin seuraamiseen. (Mikä oli kehitys Ruotsissa?)

Neulontatavoissa ei eroa ainoastaan tekeminen vaan myös jälki. Englantilaisella tavalla syntyy tiiviimpää ja tasaisempaa.

Varhaisin todiste neulomisesta Suomessa on 1400-luvulle ajoitettu arkeologinen löytö Turusta. Asiakirjat todistavat neulomisen olleen yleistä viimeistään 1600-luvulla, ainakin Varsinais-Suomessa. Tullitilit kertovat tuotteiden viennistä Turusta Tukholmaan. Taito koettiin niin välttämättömäksi 1800-luvun lopulla, ettei sen ottamista kansakoulujen opetussuunnitelmaan (tytöille) tarvinnut perustella. Mutta nyt se on meditatiivinen ajanviete, jota ilmankin pärjää. Toivottavasti emme joudu uudestaan tilanteeseen, jossa rintamalta lähetetyissä kirjeissä pyydetään liipasinsormikkaita, joita rakkaudella ja velvollisuudentunnolla neuloisimme yöt ja päivät.

Kuva kirjasta "A junior class history of the United States; to which are added the Declaration of independence, and the Constitution of the United States .." (1899)
4.12.2019 7:00
Vieläkin päiväkodeissa laulatettavan Riti rati rallan sanoittajalla Maija Konttisella on (tätä kirjoittaessani) niukka Wikipedia-sivu. Sen täydentäminen verkosta löytyvin tiedoin osoittautui yllättävän haastavaksi. Alkaen siiitä, etten löytänyt syntymäaikaan sopivaa kastetta Kangasniemeltä. Innostuin vaivautumaan kirjastoon asti lukemaan matrikkeleja (*), joista löytyi vaihtoehtoinen päivämäärä 3.9.1873, jolle puolestaan löytyi kastemerkintäkin.

Maijan eli virallisesti Ida Marian vanhemmat olivat nahkuri Petter Johan Konttinen ja Ida Heikkinen, jotka olivat muuttaneet Kangasniemelle vuonna 1872 Juvalta (RK 1869-77 s. 232LK 1870-77 s. 232). Ida Maria ja kaksi pikkusiskoaan Lydia (s. 24.5.1878) & Hilja (s. 24.12.1879) menettivät isänsä 18.3.1883 keuhkokuumeeseen (RK 1881-1890 s. 204).

Petter Konttisen perukirjaa en etsinyt, joten jään epätietoiseksi siitä, millä resursseilla Maija Konttisen äiti on leskeksi jäätyään lähettänyt esikoistyttärensä Mikkeliin tyttökouluun, jonka tämä aloitti ensimmäiseltä luokalta vuonna 1883. Viimeistä kouluvuottaan 1890 Maija Konttinen muisteli myöhemmin näin
Vaikka heillä oli pitkät, melkein maataviistävät hameet, olivat he kuitenkin suuria, vallattomia lapsia nuo senaikaiset seitsemäsluokkalaiset. He riemuitsivat elämästä. Hyppäsivät lautaa ja heittivät volangia koulun pihalla, tanssivat ryssää (karamankkaa) koulun rappusilla ja näyttelivät "Kilikalikassista" luokkahuoneissa. Talvisin laskivat he Naisvuorella suurella reellään kilpaa lyseolaisten kanssa. Ja hurahuttivat joskus rohkeuden näytteeksi läpi lankkuaitojen rauhallisten talonomistajien pihamaille. Taisipa joku heistä syksyisin ja keväisin koulumatkallaan vielä ajaa Kirkkopuiston vihreiksi maalatuissa ristikkoporteissa "karuselliakin".
Eikä koulunkäynti päättynyt tyttökoulun päästötodistukseen vaan Maija Konttinen jatkoi Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa 1891-1894. Yhden matrikkelin mukaan hän on tämän jälkeen ollut kotiopettajana. Vuonna 1899 Maija Konttinen sai hospitanttina eli vuoden kurssituksella Jyväskylän seminaarista kansakoulunopettajan pätevyyden. Tällä hän pääsi samana vuonna Tampereen alemman kansakoulun opettajaksi (Tampereen uutiset 30.6.1899). Tampereelle muuttokirjaa ottaessaan pikkusiskonsa jäivät Kangasniemelle äidin ja isäpuolen talouteen (RK 1891-1900 s. 202, 665)

Tampereen osoitekalenterissa 1905 opettaja Ida Konttinen asuu Aleksanterinkatu 25:ssä ja 1908 Hämeenkatu 8:ssa. Seuraavana vuonna on Helsingin osoitekalenterissa kansakoulunopettaja I. Maria Konttinen asumassa Lapinlahdenkatu 7:ssa (samoin kuin konttoristi Hilja Konttinen, sisar?). Ida Maria Konttinen oli nimetty Helsingin alemman suomenkielisen kansakoulun opettajaksi missä toimessa hän oli eläkkeelle jääntiinsä asti.

Vielä Tampereella ollessaan Ida Maria Konttinen vilahtaa kerran sanomalehdessä Mustalaislähetyksen järjestämän kesäkurssin opettajana (Kotimaa 26.6.1907). Helsingissä hän oli vaalilautakunnan ja Savon seuran jäsen (Uusi Suomi 26.2.1919, Savotar 22.12.1919). Savon seuran iltamassa lausuttiin vuonna 1920 Maija Konttisen runo Rukkaset eli kuinka kaks' Savon Seuran naista kos' Savon Seuran suurinta (Savotar 31.12.1921). Uuden Suomen (27.4.1921) mukaan Konttisen myöhemmin toistettu esitys oli loistavan humoristinen.

Runojen lisäksi digitoiduissa aineistoissa on koulumaailman ulkopuolisia juttuja: "Portvornikan herrasväki" Muistoja ryssien ajoilta (Liikeapulainen 2/1920), Virkanainen Miina Möttönen sekä iinit ja riinit (Liikeapulainen 25-26/1921), Kaviaaria. Vanha laskiaisjuttu (Liikeapulainen 4/1928) ja Amalian putiikki (Liikeapulainen 5/1928).

(*) Mikkelin tyttökoulu 1879-1929. 1929, s. 34-39, 169
Mikkelin tyttölyseo 1879-1954. 75-vuotisjulkaisu. 1954, s. 217
Jyväskylän seminaari 1863-1937. Muistojulkaisu. 1937, s. 405
Helsingin suomalainen jatko-opisto 1881-1929. 1929, s. 396
Pentti Lempiäinen, T.I. Haapalainen: Virsiavain. Käsikirja virsikirjan käyttäjille. 1971, s. 151