24.4.2019 7:00
A. A. Thesleff vuonna 1815
Museovirasto CC BY 4.0
Milloin Viipurissa syntynyt ja kuollut mies, joka on mieslinjassa kuudennen polven viipurilainen, ja saavuttaa huomattavaa menestystä urallaan, on Wikipediassa saksalaissukuinen venäläinen eikä suomalainen? Silloin, kun menestyksekäs ura tehdään Venäjän armeijassa ja se ei päädy nimitykseen Suomen marsalkaksi ja presidentiksi vaan usean vuoden Suomen suuriruhtinaskunnan v.t.kenraalikuvernööriyyteen.

Wikipediaa pidempi teksti Alexander Amateus Thesleffin elämästä on luettavissa C. A. Gottlundin toimittaman Suomen numeroista 40, 42 ja 45 vuonna 1847. Näissä Thesleff lasketaan lähes yksiselitteisesti suomalaiseksi: "hään on tullut kahelta jaloimmalta venäjän Keisarilta kostolla ja kunnialla kaikin puolin lahjoitetuksi, niin eipä yksikään Suomalainen ouk, meijän päivinä arvattu hänen vertaiseksi". Monivaiheisen sotilasuraansa mahtui osallistuminen Suomen sotaan ja Pariisin valtaus venäläisissä joukoissa. Ja kun tuli alkukappaleessa tehtyä vertaus Mannerheimiin, niin huomattakoon myös Thesleffin vuosina 1805-06 Kiinaan tekemä matka, jonka päiväkirja on julkaistu - ranskaksi ja saksaksi. (Sotapäiväkirjansa lahjoitettiin vuonna 2006 Kansallisarkistoon.)

"Vasta vuuesta 1832, kuin häntä tehtiin viralliseksi vara-valvojaksi Peä-opistossamme, ja vuotta myöhempänä, jollon häntä pantiin Peä-Kuvernyörin viran toimittajaksi (toisinaanki hänen viralliseksi, ja kaiken Suomessa löytyvän sotaväen Peämieheksi) käskyllä olla Keis. Suomen Senatin Sanan-soattajana - siitä päivästä hänen elämänsäkki oli meillen kuuluvainen."

A. A. Thesleffin vesivärimaalaus
tunnistamattomasta maisemasta
Museovirasto CC BY 4.0
Wikipedian mukaan Thesleff "itse ei kuitenkaan puhunut suomea lainkaan ja ruotsin kieltäkin hyvin heikosti", mutta aikalaistodistuksen perusteella "Puhuvainen joksikin selvästi tätä Viipurilaista Suomea, niinkuin ruohtiakin, taisi hään suullisestikin haastattoo Suomalaisia, heijän omalla kielellään; joka heillen, niinkuin hänellenki, oli varsin suureksi voitoksi." Myöhemmin kirjoittaja (Gottlund itse?) mainitsee tavanneensa Thesleffin, joten arvionsa ei ole kuulopuhetta, vaikka saattaa kyllä muuten sisältää tarkoituksenhakuista vinoumaa.
A. A. Thesleffin maalaus
joko Ikaalisten Kyrökoskesta tai Kymijoen Korkeakoskesta
Museovirasto CC BY 4.0
Kielitaito ja kerronnan todennäköiset vinoumat tulevat esiin myös Suomen sodan kohdalla. Kun lehdessä Suomi kirjoitettiin
Kävi hään teällä kyllä 1808 vuotisessa soassa, mutta hänellä oli vielä silloin niin väheä sanomista virkansak puolesta, ett' ei siitä ollut paljon mitään. Muistamme hyvinki, kuin koska Venäläiset, Kenraali Tutschkofin komennon alla, Savossa, murtaisiivat ylitek Suomen rajan, ja jollon pelko ja pakko oli kaikillen tarjona, niin Kattein Thesleff oli ensimäinen mies, jonka, soatettu muutamalla kasakan parvella, lähettivät Suomen puolellen, vihollisiansak vastaan, kussa hään kaikella tavoin, hiljaisuuella ja hyvyyvellä, koki, sekä ruohiksi että suomeksi, lepytteä ja suostuttoo tätä vieraista heillen silloin vastapintaista kansoo. Parempata miestä tähän toimeen eivät ouk taineet valita. Sillä tavalla tuli Thesleff, kasakkoihensak seurassa, juuri laskiais-päivänä Juvan pappilaan, (muistamme tätä, kuin oisi öylöin tapahtunut; kussa hään käytti 'ihtesäk sillä' taijollisuuella, jotta kaikki häneen mieltyivät rakkauella ja uskallisuuella.
taidan kallistua luottamaan enemmän Wikipedian tiivistykseen "Suomen sotaan hän osallistui Venäjän keisarillisen armeijan Savon ryhmässä. Thesleff kunnostautui muun muassa Siikajoen, Lapuan sekä Alavuden taisteluissa ja hänet ylennettiin majuriksi vuonna 1808."
23.4.2019 7:00
Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien luetteloijan mielestä Ester Ulrika Roosin (os. Lundén) 5 päiväkirjaa vuosilta 1823-50 (Coll 536.1) olivat lähinnä säähavaintoja Kalajoelta. Avattuani ensimmäisen niteen arvio näytti oikealta, mutta selasin eteenpäin ja pysähdyin kun huomasin 15.2.1824 useamman (pienen) sivun tekstin. Rouva Roos oli kirjoittanut miehensä Lars Roosin (capit. vid f.d. Kongl. Österb. regen. och P:joki comp) kuolemasta.
Unettoman yön jälkeen hän ilmoittaa miehensä kuolemasta nimismiehelle. Lukuisia vieraita, arvatenkin surunvalittelukäynneillä.
Ruumisarkku tilattiin "kaupungista". Illalla aloitettiin poltto - vai uunin lämmitys leivontaan?

Leivonnasta lienee tosiaan kyse, sillä seuraavien päivien merkinnöissä ei puhuta säästä vaan luetellaan leivonnaisia ja niihin kulunutta voita, jauhoa, sokeria, kananmunia ja manteleita. Illalla 19.2. tuodaan tilattu ruumisarkku. Rouva ripusti ikkunaan lakanat ja peitti jotain muutakin, josta en saa selvää. Seuraavana päivänä hän ystävättärensä kanssa asetteli ruumisarkkuun hyväntuoksuisia kasveja ja vuorasi arkun reunat. Illalla vainaja siirrettiin pikku kamarista toiselle puolelle pihaa. 


Ystävä tuli 21.2. auttamaan pöydän kattauksessa ja valmistelemaan seuraavana päivänä tarjottavaa ateriaa mahdollisimman pitkälle. Sitä, milloin hautajaisista oli sovittu pastori Gyllenbergin kanssa, rouva Roos ei mainitse. Puoli 12 kokoontuivat hautajaisvieraat puustellille ja seremonia tapahtui kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen. Seuraavanakaan päivänä leski ei jäänyt yksin vaan luonaan kävi joukko tuttavia.

Mustaa vaatetusta rouva Roos alkoi ommella 26.2. ja 1.3. käydä läpi miehensä papereita.

(Päiväkirjat ovat Sari Alajoen väitöskirjatutkimuksen kohteena.)
22.4.2019 7:00
S. Fredenberg ilmoitti Helsingfors Tidningarissa 2.6.1838 muuttaneensa räätälinliikkeensä Unioninkadulle, jossa olisi saatavilla Hampurista tulleen räätälimestari Flohrin palvelut. Jo 5.10.1839 räätäli E. Flohr ilmoitti omissa nimissään. Varmaankin sama "Skrd:mäst: Ernst Heinrich Christian Flohr" vei toukokuun alussa 1840 kasteelle vaimonsa Maria Elisab: Schultzin synnyttämän pojan. Vaimo oli syntynyt Hampurissa (RK I 1856-69 s. 757)

Hakemalla sukunimellä Flohr Helsingin kaupunginarkiston Sinetissä osuin itselleni uuteen lähteeseen: "Maistraatin pöytäkirjat 1809-1874, Ammatti- ja yrityshakemisto B-Ö". Se on koneella kirjoitettu, joten koneella lukukin on onnistunut ja näin selvisi, että Hampurista tulleen räätälimestari Ernst Henrik Christian Flohrin anomusta porvarioikeuksista oli maistraatissa käsitelty joulukuussa 1841.

Helsingfors Annonsblad 21.7.1843
Mahdollisesti yllä näkyvässä ilmoituksessa mainitulla Saksan matkallaan Ernst Flohr vaikutti Suomen historiaan palkkaamalla Hampurista turkkuriksi Eduard Fazerin, joka puolestaan jäi historiaan Karl Fazerin isänä.

Vuoden 1847 osoitekalenterin perusteella perhe Flohr asui Sofiankadulla Leijona-korttelissa ja seuraavan kalenterin mukaan Katariinankadulla Elefantti-korttelissa. Kun Ernst Flohr kuoli syksyllä 1854 hän ei omistanut paljoa (perukirja 3305, HKA).

Edellä mainittu poikansa oli vuonna 1852 eli 12-vuotiaana (?!) ottanut muuttokirjan Pietariin (Rk Säätyl. 1836- s. 466). Ernst Flohrin leski jäi asumaan Helsinkiin vuonna 1834 eli jo Saksassa syntyneen tyttären Henrietta Dorothean kanssa (RK I 1856-69 s. 569). Tavanomaiseen tyyliin hän ainakin yritti jatkaa entistä liiketoimintaa.
Helsingfors Tidningar 7.10.1854
Neljä vuotta myöhemmin liike on edelleen käynnissä tai sitä yritettiin,
Helsingfors Tidningar 15.10.1859
Joko tämän tilalla tai ohessa alkoi vuoden 1859 lopussa naisille suunnattu vähittäiskauppa, jonka ensimmäinen myyntiartikkeli oli krinoliinit.
Helsingfors Tidningar 2.11.1859
Myynti-ilmoitukset allekirjoitti puoli vuotta myöhemmin tyttärensä.
Helsingfors Tidningar 19.6.1860

Edellä mainitusta maistraatin hakemistosta selviää, että Betty Flohr sai huhtikuussa 1865 luvan tehdä naisten vaatteita ja hattuja, mutta luopui oikeudesta huhtikuussa 1867. Räätälinliike sen sijaan näyttää jatkuneen.
Helsingfors Tidningar 28.5.1868 
Dorotte-tyttären myyntiartikkelit muuttuivat vuosien aikana hattujen kautta naisten vaatteisiin. Viimeinen löytämäni julkaistiin joulukuussa 1866. Pian sen jälkeen myös äitinsä jää näkymättömiin sanomalehdissä. Molemmat kuuluivat Helsingin saksalaiseen seurakuntaan, jonka muuttaneet ja haudatut ovat tätä kirjoittaessani tavoittamattomissa.
21.4.2019 11:30
Vuonna 2007 julkaisemassani kirjassa Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi kerroin Yli-Forsbyn ostaneen esi-isäni Karl Nikodemuksen pikkusiskosta Maija Stinasta (s. 31.3.1816 Kokemäki), että tämä oli 2-vuotias kun perhe muutti Lappväärtiin. Siellä perheen isä, joka Kokemäellä oli myynyt lapsuudenkotinsa Herttolan maat, yritti uudisviljelyä. Hyvin lyhyen aikaa, sillä hän kuoli 30.4.1819.

Leskeksi jäänyt äiti meni vuonna 1821 uusiin naimisiin ja muutti Isojoelle lastensa Maija Stinan ja Johan Fredrikin kanssa. Karl Nikodemus oli 16-vuotias ja muutti tätinsä emännöimän tilan rengiksi Kokemäelle.

Isojoen rippikirjoista olin todennut Maija Stinan lähteneen Isojoelta vuonna 1834 kohti Ulvilaa. Joko en ollut yrittänyt myöhempiä jälkiään etsiä tai en niitä löytänyt. Mutta eilen innostuin testaamaan onko joku syöttänyt lähisukuani Geniin ja huomasin Maija Stinalla oudon sukunimen. Jälkeläisiään oli palvelussa runsaasti eli joukossaan taitaa olla sukututkija tai kaksi.

Vuoden 2007 tekniikalla Maija Stinan jälkien etsintä olisi ollut työlästä, sillä hän ei vienyt Isojoelta saamaansa muuttokirjaa Ulvilaan vaan Nakkilaan, jossa hän oli nelisen vuotta Myllykylän Nissilän piikana. Vuonna 1837 hän otti muuttokirjan, jonka vei Poriin. Siellä hän ehti olla piikana useammassa taloudessa ennen kuin 28.12.1841 meni naimisiin leskeksi jääneen suutarin kisälli Johan Gustaf Wuosbergin kanssa. (RK 1833- s. 192muuttokirjamuuttaneiden luettelo, RK 1836- no 392s. 254s. 253no 82s. 387 )

Avioliiton myötä Maija Stinasta tuli äitipuoli vuonna 1833 syntyneelle pojalle ja äiti ainakin kolmelle tyttärelle: Maria Sofia 23.3.1843, Mariana 17.8.1846 ja Lovisa 1.7.1851. Vielä vuonna 1851 Johan Gustaf kirjattiin kisälliksi ja niin tehtiin myös hautausmerkinnässään vuonna 1859.

Maija Stina kuoli 43-vuotiaana 28.8.1861. Tuolloin isoveljensä asuivat Kokemäellä. Toinen ison talon isäntänä ja toinen Kokemäen kartanon torpparina (Ks. Kamariherra ja herrassyörinki s. 162-163). Esi-isäni taloudellista menestystä selittää onnekas avioliitto. Mitä lie miettinyt sisarustensa elämästä.
21.4.2019 7:00

1) Puhelinhaastatteluun valmistautuminen kannatti, pääsin Lännen median lehdissä (ainakin Turun sanomissa ja Hämeen sanomissa) 31.3.2019 esille "pienen tutkielman" kirjoittajana. Kyseisen blogitekstin lopussa mainitsin painetun suomenkielisen vankilasäännön Viaporista päivittelemättä asiaa suuremmin. Eikä se ollutkaan erikoista, sillä Kotuksen korpuksessa on jo vuodelta 1818 REGLEMENTTI Fangeille Läänein Kruunun Fangihuoneisa Suomen Suuren–Ruhtinanmaasa ja INSTRUCTIONI Vaktmästareille ja Vahtimiehille Läänein Kruunun Fangihuoneisa Suomen Suuren-Ruhtinanmaasa. Ja se samainen Viaporin sääntö vuodelta 1829.

2) Toissa viikolla olin kuuntelemassa esitystä tulevasta Ruotsinsalmen taisteluista kertovasta museonäyttelystä ja kaivelin esiintyjälle huvikseni blogistani aiheeseen liittyvää. Joukossa oli kirjoitus Kustaa III:n sodan vangeista, joiden perään 1700-luvun tutkijoiden ryhmässä kyseltyäni sain kaksi kirjallisuusvinkkiä. Ensinnäkin Kirsi Vainio-Korhonen on Sophie Creutz -kirjassaan kirjoittanut Anders Munsterhjelmin sotavankeudesta. Ja "HArk 45, Klercker, Gustaf Reinhold Kornetten G R af Klerckers anteckningar under dess fångenskap, utg av Harry Donner". Jos arkistoon jakaisi lähteä, niin "Fångenskap i Ryssland K C Rosenblads arkiv KrA, Stockholm".

3) Kari K kommentoi arpajaisvoittajatekstiini paljastaen minulle ennestään tuntemattoman lähteen helsinkiläisten tutkimiseen. Kansallisarkiston digitoinneissa on jäänyt huomaamatta, että Helsingin raastuvanoikeuden arkistosta saa kotikoneella auki perukirjat 1881-1917! eli jatkon kaupunginarkiston digitoinneille. Sattumalta tiedän, että kaupunginarkiston nimiluetteloissa numeroinnit ulottuvat noihinkin, mutta en tiedä kuinka pitkälle. Mutta apua voi saada (Karin esimerkin mukaisesti) perukirjadiaareista. Lisäksi digitoinneissa on perkirjakortisto vuosille 1929-60, josta on varmasti ilmoa, vaikka perukirjaa joutuu lähtemään hakemaan toisaalta.

4) Vuosi sitten löysin vihdoin lähteen Helsingin aikamerkeille, mutta en setvinyt niitä ajassa (!) eteenpäin. Adresskalender för Helsingfors stad vuodelle 1881 valistaa, että tuolloin keskipäivän tykinlaukaus ammuttiin Katajanokan kasarmilta.

5) Pääsiäispaastoa mietin vuosia sitten, mutta enpä kysynyt teologisesti koulutetuilta. Sattumalta sukulaissellainen jakoi jokin aika sitten FB:ssä kuvan virsikirjan aukeamasta selitteellä
Ensimmäisen suomalaisen virsikirjan toimitti Jaakko Finno mahd. 1583. Se sisälsi yhden paastoaiheisen opetusvirren, joka sisältyi vielä vuoden 1701 virsikirjaan. Virsi valottaa luterilaista oppia paastosta: paastoa suositellaan, mutta sitä ei saa pitää ansiona. Ylimalkaan kehotetaan vain elämään puhtaasti ja luottamaan Kristuksen täytettyyn työhön "eik alati wadza täyttä". Erityiset paastoajat eivät ole tarpeen, "sen annoit meidhän huomaan". Mitään ruokia ei tarvitse  : "Ramatus ruat puctax tedhän jotc kijtoxel otetan eten. Mitä suu otta ruuimin sisäl eij sil sielul pahut lisäl." Kirjoittaja on Albrecht I, Preussin herttua 1527.
Paasto on muuten yksi monista asioista, jotka eivät ole tulleet mainituiksi reformaatiokurssilla.

6) Korttipelitekstini linkitin viimeksi Kansalliskirjaston pelinäyttelyyn liittyen. Topelius mainitsi vuonna 1839 pasianssinkin peluun, mutta ei sentään merkinnyt päiväkirjaansa mikä pasianssi on kyseessä. Neljä vuotta myöhemmin julkaistusta ruotsiksi käännetystä (ja suht äskettäin digitoidusta) kirjasta Nytt patience-spel, innehållande 20 läggningar med en och 42 med två kortlekar voisi todeta mistä peleistä todennäköisesti ei ollut kyse.