20.8.2019 6:56
Keväällä 2016 Suomen tietokirjailijat myönsivät Teemu Keskisarjalle 2500 euron apurahan kirjahankkeeseen "Suomen ihmisten historia lapsille". Kiinnitin asiaan tuolloin huomiota, sillä muistin jonkun Keskisarjan haastattelun, jossa hän oli puhunut väheksyvästi (tms.) apurahoilla kirjoittavista. Ja tietenkin huvitti/kiinnosti ajatus Keskisarjasta kirjoittamassa lapsille.

Aluksi näytti siltä, että lopputulokseen pääsisi tutustumaan piankin, sillä WSOY:n kevään ja kesän 2017 julkistuksessa luvattiin "tunnetuimpiin suomalaisiin historioitsijoihin lukeutuvan Teemu Keskisarjan ja kuvittaja JP Ahosen tutkimustietoon pohjautuvia humoristisia ja hurjia tarinoita kertova Suomen ihmisten historia".

Aamulehti oli vuoden 2016 lopulla haastatellut JP Ahosta, joka vakuutti "ettei kauheuksilla mässäillä. Ja jokaisella Teemu Keskisarjan kirjoittamalla hahmolla on vastine todellisuudessa." Lisäksi selviää, että Keskisarjan tarkoituksena oli tarjota "nykyihmiselle perspektiiviä arjen huoliin. 'Jos kännykästä loppuu akku ja tuntuu, että elämä on pilalla, kun ei pääse pokemonittamaan, voisi miettiä, ettei kuitenkaan näe nälkää, ei ole lapsisotilas eikä äitiä ruoskita.'" Kannen hahmo on isonvihan aikaan pojaksi pukeutunut Anna, jonka pappi saa kiinni.

WSOY:n katalogin mukaan kirjan piti ilmestyä huhtikuussa 2017. Toukokuussa 2017 oli Keskisarjan puheesta jäänyt Mannerheim-retkeläiselle käsitys, että "Kirja on kuulemma muuten valmis mutta kuvittajalla on niin paljon kiireitä ettei kirja pääse vielä painoon." Kesäkuussa 2017 totesin: "Tänä keväänä ilmestyväksi ilmoitettua, lapsille suunnattua, Teemu Keskisarjan kirjoittamaa ja JP Ahosen kuvittamaa kirjaa Suomen ihmisten historia ei ole vielä näkynyt".

Vuodenvaihteessa 2017/2018 Ahosen kuvitustyöt olivat esillä Oulun taidemuseossa ja sama setti nähtiin Tampereen Metsossa maaliskuussa 2018, jolloin kirjan ilmestymistä odotettiin samana keväänä. Pääkaupunkiseudun kirjastojen kannassa näkyy ilmoitettuina julkaisupäivämäärinä 28.5.2018 ja 17.10.2018. Nämä menivät, eikä kirjaa kuulunut. Jossain välissä ilmoitettiin vuosi 2020, joka näkyy ainakin yhdessä Finnaan viedyssä tietueessa.

Muistikuvani oli, että kirjaa oli luvattu keväälle 2020, ja eilen katselin tyytyväisenä, että kertaalleen (kahden vuoden jälkeen) vanhentunut kirjastovaraukseni oli uusittuna kivunnut jo sijalle 118. Mutta satuinpa tarkistamaan WSOY:n sivun ja näköjään marraskuuhun 2020 asti voimassa olevalla varauksella ei ole mitään arvoa. Edes nyt uudelleen uusittuna.
Mutta kyllähän hyvää kannattaa odottaa. Kirja on edelleen/jo ostettavissa verkkokirjakaupoista, joiden esittelytekstin mukaan luvassa tutkimustietoon pohjautuen m.m. kohti Kainuun asumatonta erämaata purjehtiva muuttoveneiden laivasto. Purjeveneitä ja asumaton erämaa? Mistähän ajasta on kyse?
19.8.2019 7:00
Pusulassa vuonna 1790 syntynyt Samuel Jansson muutti Suomen sodan jälkeen Helsinkiin. Hänestä puhutaan teurastajana, mutta kaupungin historiaan hän on ensisijaisesti jäänyt Kaisaniemen ravintolan toisena perustajana. (Esim. E. Nervander: I de dödas stad : en vägledning för vandraden på Helsingfors' lutherska begrafningsplatser, s. 42)

Rudolf Åkerblom. Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0
Perhe-elämänsä sijoittui vuonna 1818 ostamalleen Korkeavuorenkadun tontille (HKA korttelikortisto), joka nykykaupungissa on samalla kadulla etelään (eli ylämäkeen) mennessä Rikhardinkadun kirjaston jälkeisessä korttelissa heti kulmatontin jälkeen. Tänne muutti siis aivan pienokaisena 10.5.1817 syntynyt tytär Edla. Yllä oleva kuva esittää tontin rakennusta vuonna 1909. Edlan ajoittamaton omakuva on Signe Stjerncreutzin artikkelista Edla Blommér. Målaren N. J. O. Blommérs maka (Finsk Tidskrift no 2/1926), johon seuraava pitkälti perustuu.

Edlan isoveljet Alexander Salomon (s. 1813) ja August Fredrik (s. 1815) saivat vuonna 1830 yksityistodistuksen ylioppilastutkintoa varten Elias Lönnrotilta, jota on kutsuttu kotiopettajakseenkin. Lönnrotin kerrotaan kosineen Edlan siskoa Carolinaa (s. 1813), joka perheen äidin kuoltua vuonna 1833 otti vastuun taloudesta.

Wikimedia
Perheen kolmaskin poika aloitti opinnot yliopistossa eikä koulutusmyönteisyys rajoittunut poikiin. Kun Edla osoitti vakavaa kiinnostusta kuvataiteeseen, hänelle järjestettiin opettajaksi Johan Erik Lindh. Tämän ja rouvansa seurassa Edla matkusti syksyllä 1845 Tukholmaan, jossa hän sai asuinpaikan Pohjanmaan historiaa kirjoittaneen Sara Wacklinin luona. Wacklin kuoli seuraavana vuonna, jolloin Edla maalasi oheisen muotokuvan.

Tukholmassa Edlan opettajaksi järjestyy taidemaalari N. J. O. Blommér. He viettivät aikaa yhdessä myös opetustuntien ulkopuolella. Kun Edla elokuussa 1846 palasi Helsinkiin, pari oli salakihloissa.

Keväällä 1847 järjestettiin Helsingissä taidenäyttely, jota pidetään Suomen ensimmäisenä. Myöhemmin paremmin muistettujen von Wright -veljesten teosten rinnalla oli seitsemän Edla Janssonin työtä.

Jansson piti yhteyttä kirjeitse Blommériin, joka oli lähtenyt eteläisempään Eurooppaan hakemaan lisäoppia. Myöhemmän tulkinnan mukaan Jansson tuli kaipauksesta kipeäksi ja isä kustansi hänelle kylpylämatkan Emsiin kesällä 1850. Kuurinsa jälkeen hän muutti Dresdeniin, jonne jäi kahdeksi vuodeksi opiskellakseen sekä taidetta että kieliä.

Syksyllä 1851 Jansson sai isältään luvan matkustaa Italiaan tapaamaan Blommeria, jota ei ollut viiteen vuoteen nähnyt. Mutta matka järjestyy vasta vuotta myöhemmin ja tavattuaan 2.8.1852 Triestessä pari vietti onnelliset kuukaudet Venetsiassa. Heidät vihittiin Roomassa 7.11.1852.

Avioliitto jäi erittäin lyhyeksi, sillä Blommer sairastui viikon kuluttua ja kuoli 1.2.1853. Leskeksi jäänyt Edla Blommér palasi Helsinkiin ja luopui taiteen tekemisestä. Ei kuitenkaan vanhasta tuttavapiiristään, sillä osoitekalenteri 1863 kertoo muotokuvamaalari J. E. Lindhin asuvan samalla Korkeavuorenkadun tontilla kuin Janssonit.

Edla Blommér asui lapsuudenkodissaan, kunnes kuoli 19.12.1908.

P. S. 1830-luvun alussa teurastaja Janssonin vuokralaisena oli lainakirjasto, jonka pitäjän tyttärentyttärestä tuli taiteilija. Sattumaa?.
Rudolf Åkerblom. Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0
18.8.2019 7:00
Forströmin vuokrakausi, jonka aikana Hesperiassa oli nähty 19 afrikkalaisen seurue, sioux-intiaaneja ja cowboyratsastajia, päättyi vuokrasopimuksen myötä maaliskuussa 1892. Selim A. Lindqvist päiväsi 1892 muutospiirrustukset ravintolarakennukselle, jossa vuonna 1896 alkoi toimia Hesperian kansakoulu.

Kaupunginarkiston tarjoama tuhruinen digitointi.
HKA. Helsingin maistraatti. Kartat ja piirrustukset. Alue 61 B, Hesperia, MannerheimintieHKA. 
Kuten alkuvuodesta jo kerroin, ravintolan henkilökunnan käytössä ollut mökki annettiin 1890-luvun alussa raittiusseurojen käyttöön. Kaupunki oli siis luopunut puiston ravintolakäyttöajatuksesta kokonaan.

Mutta ei täysin viihdekäytöstä, joka kylläkin oli satunnaista. Vuonna 1900 puistossa nähtiin 40 metriä leveällä taululla Exposition Internationalin uutiskuvia buurisodan taisteluista ja joistain kotimaisistakin tapahtumista. Sven Hirnin mukaan kyse ei ollut elokuvista vaan eräänlaisista maalatuista panoraamoista.

Vuonna 1907 puistosta lähti lentoon Cetti, josta kirjoittaessani en tiennyt Hesperian puiston moninaisista ilmapalloesityksistä edellisellä vuosisadalla.

Puistossa järjestettiin myös yleisiä tilaisuuksia kuten työväen juhla elokuussa 1913.

Rautatientorilla alunperin seisseen rakennuksen viimeinen olomuoto purettiin vasta sotien jälkeen.
Eino Heinonen 1949-1950.
Helsingin kaupunginmuseo
CC BY 4.0
Lähteet:
17.8.2019 7:03
1) Kesällä Stenfeltin kuvitusta etsiessäni Wikipediassa tuli vastaan yksi matkustukseen käyttämänsä laiva postimerkissä. Näistä vuonna 2015 käyttöön avatuista postimerkkikuvistahan tein tuoreeltaan hutkimuksen, mutta vaikka tarjoaisivat mainiota blogikuvitusta niin ovat käytettävyyssyistä unohtuneet. Kirjan kuvitukseksihan tiedostot ovat aivan liian pieniä.

2) Postimerkkien jälkeen Postimuseo avasi verkkoon kiertokirjeet ja kirjelmät, joita en ole blogissa saanut kai koskaan mainituksi. jostain kopsaamani esittelyn mukaan “Liitteet sisältävät paljon Postin palveluksessa olleiden henkilöiden nimitys- ym. tietoja. Sivulla näkyvä Google-haku osaa hakea sisällöstä.”

Edellisen testaamiseksi hain Ulla Ijäksen blogissaan esittelemää Suomen ensimmäistä postineitiä Elisabeth Rönnholmia sukunimellään. Käyttöliittymään tuli tulokset nätisti aakkosjärjestyksessä, mikä nimeämistavan takia tarkoitti myös aikajärjestystä. Tämä oli kätevää, mutta se, että näkyvillä ei ollut tekstisisällöstä leikettä ei houkutellut tiedostojen avaamiseen. Siirtyminen varsinaisen Googlen puolelle paljastikin, että osumat käsittelivät muita Rönnholmeja. Ilmeisesti nimitys- ym. tiedot alkavat aikaansa myöhemmin.

3) Postin varhaisista naistyöntekijöistä tuli mieleen tekstini Forstenin sisaruksista. Postiin päätyneen Rosa Forsténin koulunkäynnistä oli lyhyt täydennys Naisten äänen 18/1913 kirjoituksessa: "Rosa pantiin luutnantinrouva Schlüterin kouluun, ainoa sellainen tyttöjä varten silloisessa Joensuussa ja 14 vanhana oli hän sen jo läpikäynyt ja opintonsa päättänyt." Tällainen koulu on siis ollut olemassa vuoden 1855 tienoilla.

4) Stenfeltiin palatakseni, kyseiseen projektiin liittyen kyselin Postimuseolta keväällä (vihdoin) tulkinta-apua digitoitujen sanomalehtien osumiin usein tulevien postiin jääneiden kirjeiden ilmoituksille. Sain "karkealla tasolla" monipuolisen vastauksen, josta m.m. selvisi termistöstä, että
... postimerkit oli otettu käyttöön Suomessa 1856. Lisäksi ns. frankeerauspakko lopetettiin yleiseurooppalaista linjaa seuraten 1862, eli sen jälkeen kirjeen saattoi lähettää ilman postimaksua vastaanottajan lunastettavaksi. Myös lähtevän postin jättämiseen tarkoitettuja kirjelaatikkoja alkoi noihin aikoihin ilmestyä katukuvaan, mutta käsittääkseni Turussa vielä 1860 ei ollut kirjelaatikkoa muualla kuin postikonttorin ulkopuolella.

Noista mainituista lähetyslajeista Bref med lösen viittaisi lähetyksiin, joissa on vaillinainen postimaksu. Ennen frankeerauspakon loppumistakin on toki ollut mahdollista, että kirje on vaillinaisesti frankeerattu. Postitaksat olivat tuolloin monimutkaisempia, painon lisäksi kuljetusmatkasta riippuvaisia.

Betalte on luultavasti täysin frankeeratut tavalliset kirjeet, mistä vastaanottajan siis ei tarvitse maksaa lunastusmaksua. Rekommenderade on kirjatut kirjeet. Rahakirjeet piti vakuuttaa (assurera), mutta kirjatuissa on voinut olla asiakirjoja tms. tai lähettäjä on muusta syystä halunnut lähettää sen kirjattuna. Tällöin piti maksaa ylimääräinen maksu ja kirje kirjattiin yksilöidysti ns. kirjekarttaan. Sitä ei myöskään ollut lupa luovuttaa muille kuin suoraan vastaanottajalle. 
16.8.2019 7:00
Ei, en edelleenkään tiedä varmaa vastausta kysymykseen. Mutta reflektoidaan kuitenkin hieman ja kronologisesti.

1600-luvun ruotsalaisssa sanomalehdissä julkaistiin tietoja (kauppa)laivoista, erityisesti Juutinraumassa ja muistaakseni jossain vaiheessa myös Tukholman satamassa. Tietojen voi ymmärtää palvelevan kaupankäynnistä kiinnostuneita ja kun kaikki olivat siitä jossain määrin riippuvaisia, niin tiedoilla voi nähdä olevan yleistä arvoa. (Joskaan sanomalehdet eivät tähän aikaan kovin suurta yleisöä tavoittaneet.)
Pian Inrikes tidningarin julkaisun alettua vuoden 1760 lopulla, siinä alkoi suht säännöllisesti olla tietoja (henkilö)liikenteen solmukohdista. Ahvenkoskelta oli välillä pari nimeä, kuten yllä (IT 13.4.1761), ja välillä pidempi rimpsu. Nämäkin henkilöt olivat laivojen tapaan liikkeellä, joten palstan täytteen voi ymmärtää aiemman laajentumana. Sitä ilmestyi lehdessä ainakin 1800-luvun alkuun asti.

Vuonna 1769 aloittanut ja monimuotoisesta sisällöstään tunnettu Dagligt allehanda julkaisi alkuaikoinaan pitkiä listoja Tukholmasta matkapassin saaneista henkilöistä (esim. 6.2.1770, 21.6.1771) ja otsikon Följande Resande äro nyligen ankomne alla viimeistään 3.4.1769 listasi Tukholmaan majoittuneet henkilöt, joista kerrottiin tulosuunta ja yöpymisosoite. Jälkimmäinen käytäntö jatkui pidempään.

Rajanylityksistä ja kotimaanpasseista pidettiin viranomaisten puolesta tietenkin tarkkaa kirjaa. Majoittumisilmoituksia täytämme hotelleissa edelleen ja Stenfeltin kertomuksessa moinen oli Tukholman poliisin vaatimuksena 1861. Mutta oliko jo 1700-luvulla? Pitikö kotimaan passin kanssa mennä määränpäässä ilmoittautumaan jollekin tiskille ja samalla ilmoittaa paikallinen osoite? Ruotsissa julkaistiin viime vuonna kirja matkapasseista, joka toivottavasti vastaa tähän, kun sen joskus saan eteeni. (Omat hutkimukseni 1700-luvusta: Iisakin lomalupa ja pari muuta matkapassia, Matkapassi Kauttuan ruukille, Passilla isoavihaa pakoon?)

Mutta miksi tiedot julkaistiin sanomalehdessä? Dagligt allehanda ei ollut virallinen lehti, joten kyse ei voi olla lain vaatimuksesta.

Kesällä läpikäymässäni sanomalehtitutkimuksessa vilahti mahdollinen vastaus. Tiedot saattoivat palvella niitä, joilla oli tarvetta saada tietoja Tukholman ulkopuolelta tai Tukholmasta. (Ja vastaavasti muilla ilmestymispaikkakunnilla.) Jos Matts Svensson halusi tietää mitä serkulleen Viipurissa kuului ja sanomalehti kertoi jonkun juuri tulleen rajan yli, niin ei kun kysymään. Tai ehkä realistisemmin hieman ylempi säätyinen Matts Berggren halusi välittää Tukholmasta viestin Viaporiin ja lähti pyytämään palvelusta joltain sieltä tulleelta.

Oli syy mikä tahansa, käytäntö omaksuttiin suomalaisiin sanomalehtiin, joissa 1800-luvulla listattiin sekä julkaisupaikkakunnalle majoittuneita että höyrylaivan tuoneita. Näiden yhdistelmä Helsingfors Tidningarissa 25.7.1846 ei edusta tavanomaista formaattia. Lista jatkuu seuraavalla sivulla.